perjantai 24. tammikuuta 2014

Yltin kokeeseen kertaus

Kertasimme yltin kokeeseen tekemällä ryhmätöitä Thinglink-ohjelmalla. Ohessa tuotokset. Kun viet hiiren kuvan päälle, tulee kuvaan infopallukoita, joista saa lisätietoa.

Yleistä Pohjoismaista ja Golfvirta



Tämä kuva ei suostunut tallentumaan oikeinpäin, valitettavasti. (niskajumppaa siis..)

Tanska



Ruotsi




Norja




Islanti



Baltian maat




Itämeri




- Kolmosten puolesta opet -

torstai 23. tammikuuta 2014

Käsitöitä

Me teimme sormineulontaa ja osa luokasta neuloi puikoilla.Sormineulonassa syntyi monia pitkiä huiveja ja hienoa puikkoneulontaa.♥ Sitä ei millään malttanut lopettaa, kunnes oli pakko että päästiin syömään!!.♥
Sitten aina kun tultiin välkältä piti tietty alkaa tekemään käsitöitä.





Oli hauskaa katsoa, miten työt edistyivät.

                                         
Yhdellä meidän luokkalaisella oli niin pitkä sormineulonta työ, että sillä voi jopa hyppiä hyppynarua :)  
                                             
                                                     

- Met kolmoset -

maanantai 20. tammikuuta 2014

Ilotulitukset suolalla


Näin me tehtiin ilotulitukset. Ekana hahmoteltiin lyijykynällä. Sitten me laitettiin liimaa 
hahmoteltuihin kohtiin, ja päälle suolaa. Ylemmissä kuvissa näkyy.



Ylhäällä näkyy kun maalaamme suolaa. Väri levisi itsekseen :)
Alhaalla näkyy erilaisia lopputuloksia.









-MET KOLMOSET-

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Menestystä uudelle vuodelle!

Joulukiireissä jäi hyvää joulua täällä toivottamatta, mutta toivotamme kuitenkin kaikille menestystä vuodelle 2014!



- Met kolmoset -

torstai 12. joulukuuta 2013

Hienot ukot


Tässä met kolmoset teemme rautalanka/folioukkoja.
Ensiksi taitoimme rautalankaa ja sitten laitoimme foliota rautalangan päälle.



Tässä niitä on valmiina.




- met kolmoset -

torstai 5. joulukuuta 2013

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Vietimme tänään itsenäisyyspäivän juhlaa. Luokkamme valmisteli sinne haastatteluesityksen ja animaation. Haastattelussa suomalaisuuden "asiantuntija" Vieno Suomela.



Tämän luokkamme tekemän animaation myötä toivotamme kaikille hyvää itsenäisyyspäivää!




- met kolmoset ja opet -

maanantai 2. joulukuuta 2013

Joulukuu

Oletko jo avannut ensimmäiset luukut?
Toivottavasti olet koska on jo toinen päivä joulukuuta.
Haluaistko jo avata lahjoja?



On jo syttynyt ensimmäinen kynttilä.
Oletko sinä sytyttänyt kynttilän?
Hyvä jos olet.
Ensi sunnuntaina on jo toinen adventti sunnuntai.
Tässä on meidän hieno kalenteri.

Jouluiset terveiset kolmosilta!